Tervetuloa Mannisen matkassa konserttiin Helsinkiin!
Kylie Minogue Suomeen – esiintyy Espoo Metro Areenalla 23.6.2025!
Kylie Minoguen Tension Tour -maailmankiertue alkaa helmikuussa Kylien kotimaasta Australiasta, josta se suuntaa Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Toukokuussa vuorossa on Iso-Britannia. Nyt julkistettu kesäkuun Eurooppa-osuus alkaa Berliinistä Saksasta 16. kesäkuuta ja käsittää yhteensä 11 maata.
Kyseessä on kansainvälisen pop-ikonin suurin kiertue sitten vuoden 2011. "Olen erittäin innoissani julkistaessani Tension Tour 2025 -kiertueen.
"En malta odottaa, että pääsen jakamaan hienoja ja villejäkin hetkiä fanieni kanssa kaikkialla maailmassa, juhlimaan Tension-aikakautta ja paljon muuta!”, Kylie sanoo.
Kylie Minoguen uusi 13 kappaleen Tension II -levy julkaistaan 18. lokakuuta. Kyseessä on elektroninen tanssihittialbumi. Levyllä on yhdeksän uutta studiokappaletta,
muun muassa uusi single "Lights Camera Action" sekä uusin, Blessed Madonna DJ:n kanssa tehty tanssihitti "Edge of Saturday Night". Kylie on tehnyt yhteistyötä
levyllä Orville Peckin, Bebe Rexhan ja Tove Lon sekä Sian kanssa.
Vuonna 2024 Kylie on jo vastaanottanut Global Icon Award -palkinnon Brit Awardseissa, voittanut parhaan Pop Dance Recording Grammyn huippuhitistä "Padam Padam",
osallistunut Met-gaalaan, esiintynyt Las Vegas Residency ja WeHo Pride -tapahtumissa ja julkaissut korkean profiilin yhteistyöhankkeita.
Heinäkuussa Kylie esitti kunnioitusta herättävän ja kriitikoiden ylistämän keikan Lontoon BST Hyde Parkissa. The Guardian kuvailee sitä
"Kunniakkaaksi popin täydellisyyden juhlaksi" (5 tähteä) ja Metro "Törkeän hyväksi" (5 tähteä). Rolling Stonen arvostelussa sanottiin:
"Tämän pop-kuningattaren Lontoon valloitus todistaa hänen kiistattoman paikkansa valtaistuimen huipulla” (5 tähteä).
Kylie julkaisi ykkösalbuminsa "Tension" syyskuussa 2023, ja se on myynyt yli 500 000 kappaletta maailmanlaajuisesti ja striimannut lähes puoli miljardia.
Matkan hinta/henkilö: 45 €
Hinta sisältää: Meno-paluu kuljetus
Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä.
Alustavat reitit:
Bussi 1: Ruovesi - Vilppula - Mänttä - Orivesi - Tampere - moottoritien pysäkit matkalla Helsinkiin
Bussi 2: Virrat (min 10 hlö) - Ruovesi - Kuru - Ylöjärvi - Tampere - moottoritien pysäkit matkalla Helsinkiin
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmoitathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.