Tervetuloa Mannisen matkassa maamme legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Sleepy Sleepers -yhtyeen
50-vuotisjuhlan itsenäisyyspäivävastaanotolle Helsingin Jäähalliin!
Juhlakonsertin lavalle nousee huikea joukko maamme musiikki- ja viihdemaailman huippuhahmoja: Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Sakari Kuosmanen, Dave Lindholm, Varre Vartiainen, Tume Uusitalo ja Timo Tolonen - ja tässä vain osa lavalle nousevista artisteista.
Keskuudestamme on jo poistunut entisiä Sliippareiden jäseniä: Albert Järvinen, Heinäsirkka, Pitkä - Kari Lehtinen. Kyseessä ovat samalla Mato Valtosen jäähyväiset esiintymislavoille.
- Tulkaa tsekkaamaan itsenäisyyspäivänä historian suurita Sliipparit 50-vuotisjuhlakonserttia. Pärinää ja pauketta riittää, kertovat Sliippareiden isät, Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen.
Sleepy Sleepers on yhtye, jonka monet tuntevat jo Sliipparit-lempinimestään. Yhtye sai alkunsa vuonna 1974 Lahdessa, ja se herätti jo ensimmäisillä julkaisuillaan suurta huomiota:
Kuka, mitä, häh, Naiset haisee pahalle, Uiskin kauhistus ja monet muut yhtyeen kappaleet ravistelivat suomalaista rocklyriikkaa. Vuonna 1977 Sliipparit puolestaan aiheuttivat skandaalin Takaisin Karjalaan -albumillaan, jonka sanoma ei istunut silloiseen suomalaiseen neuvostomyönteiseen politiikkaan.
Sliipparit on ollut tuottelias yhtye - esimerkiksi vuonna 1984 se julkaisi kaikkiaan viisi albumia.
Yhtyeestä muotoutui 1980-luvun lopulla ympäri maailman tunnetuksi Leningrad Cowboys -kokoonpano, joka keräsi parhaimmillaan kymmenien tuhansien katsojien yleisöjä.
Sleepy Sleepersin viimeisin studioalbumi, Vain Elämää – Only Rock'n'roll, ilmestyi 2015.
Konsertin tuottaa Loud'n Live Promotions Oy
Liput konserttiin myy Tiketti.
Ikäraja: K-18
Ovet: klo 19:00
Kuljetuksen hinta/henkilö: 45 € meno-paluu
Alustava matkareitti: Ruovesi - (Vilppula - Mänttä, vähintään 10 hlöä) - Orivesi - Tampere-Sääksäjärven ramppi - Lempäälä Vaihmala ramppi - Toijala ABC ramppi - Hämeenlinna...
Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 30 henkilöä. Konserttikuljetus laskutetaan noin 1 kk ennen lähtöä ja lasku sekä aikataulu lähetetään sähköpostiinne. Tarkistattehan, että sähköpostiosoitteenne on oikein lomakkeella. Bussiin voi nousta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmoitattehan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.